keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Viulu ja klarinetti hommissa mukana

Torstai 24.11.2016


Suunnitelmissa olisi tänään saada kappaleeseen hieman välisoittoja aikaiseksi ja saada biisiin mukaan soittimia, kuten viulu ja klarinetti. Mietimme myös kappaleen rakennetta ja kirjoitamme nuotit puhtaaksi koneella.

 
Tänään hommat sujuivat taas mukavasti ja saatiin nuotit viimeisteltyä, mutta välisoitoissa on vielä vähän hiomista. Sillä huomenna pitää olla työstä jotain tuotosta, on meillä tämän blogin ja nuottien lisäksi ääninauhalla viulu, piano, rummmut ja basso.
 
 


Sihteeri: Alina   Puheenjohtaja: Kaisa   Uniikkimme: Aino

Melodia valmistuu

Keskiviikko 23.11.2016


Moikka! Me täällä taas. Eli meitä pyydettiin laittamaan tänne kouluaineita, mihin tämä meidän projekti liittyy. No, aika selvästi musiikkiin, sitten myös äidinkieleen, yritteliäisyyteen ja ehkä myös kuvaamataitoon (musiikkivideo).

Tänään me ajateltiin saada toinen säkeistö valmiiksi, mutta aikaa on vähemmän kuin muina päivinä ja Ainolla on muita juttuja, joten miehistömme on vajaa. Saa nähdä miten onnistutaan...

Näillä eväillä tää päivä.
 
Saatiin tän päivän hommat hoidettua aika hyvin. Melodia on nyt loppusilausta vaille valmis ja huomenna aletaan katsomaan välisoittoja pianon ja viulun kanssa.


Sihteeri: Aino   Puheenjohtaja: Alina   Uniikkimme: Kaisa